keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Uusia kuviota samalla meiningillä

JM on, pitkästä blogitauosta huolimatta, ehtinyt kevään, kesän ja alkusyksyn aikana tehdä vaikka mitä. Kevät meni aika pitkälti kesää ja ensimmäistä festarikeikkaa odotellessa sekä toki treenatessa.
Bändi heitti yksityiskeikan Sling In Bar:ssa (Hki) tuota ennen, mukavana kenraalina ennen Kaffilarock 2010:ia (Isokyrö).

Kaffilarockiin JM matkasi vuokratulla pikkubussilla, jonka puikoissa Aiju "viihtyi" muun bändin... "touhuista" huolimatta oikein hyvin ja reissu sujui mallikkaasti.
Bändi osallistui festaristagen rakentamiseen, olihan "palkkiona" odottamassa keikka seuraavana päivänä.



Kaffilarock eteni mukavasti ja soitto soi paikalle iskeneestä monsuunista huolimatta. Keikan jälkeen eräs nimeltämainitsematon JM:läinen onnistui lähes mukiloimaan pikkubussin, saaden sen sekä ojaan että samaan aikaan zabaut 3mm päähän lavan tukitelineistä. Kyllä se vaan niin on, että maalla apua saa kun tajuaa pyytää. Ei mennyt kuin pienen kaffekupposen verran aikaa, kun paikalle karautti iso traktori ja huppista niin pikkubussi oli taas tiellä.

Kaffilarockista matka jatkui tapahtuman jatkoille Vaasaan, missä JM lämmitteli niinikään Kaffilarockissa esiintynyttä Palavaa. Ravintola Brandoon ei kovin paljon yleisöä löytänyt tietään, mutta meno ja tunnelma oli sitäkin parempi.















Kaffilarock-viikonlopun jälkeen JM:läiset vetäytyivät tahoillaan viettämään lomaa. Lomaa jatkettiin sitten syyskuun loppuun saakka. Tässä välissä käytiin kuitenkin muuttamassa bändin kamat ulos "Gånalan" treenikselta. Mitään yhtä syytä muuttoon ei ollut, mutta sattumalta uusi treenis löytyi taas kerran kivuttomasti ja treenaaminen alkaa ensi viikolla (vko39) tulevia keikkoja varten.

Jake ja Turre kävivät viime viikonloppuna heittämässä ekan hääkeikkansa (ikinä koskaan), J.L. Runeberg-paatilla. "Keikka" meni hyvin ja sekä vieraat että henkilökunta tykkäsi. Jätte kiva! :)

JM odottaa vähän viime vuotta vilkkaampaa pikkujoulukautta, mutta toistaiseksi kalenterissa komeilee vain yksi, jo keväällä sovittu tapahtuma. Siitä lisää seuraavalla kerralla.

- JM

torstai 25. helmikuuta 2010

Treeniksestä toiseen vie orkesterimme tie...

Uuden vuosikymmenen alku olikin JM:lle uusien juttujen aikaa, niin hyvässä kuin pahassa.
Pidettyään lyhyen "joululoman", orkesteri palasi taas itse asiaan, eli treenaamaan, omaa treenistä etsimään ja Andyn (joka tosiaan karkaa sinne vuorille) korvaajaa etsimään.

Näistä ensimmäisenä tarttui haaviin Anssi (aka basi-Anssi) joka jäi vapaille markkinoille Kea -yhtyeen siirtyessä stand by-tilaan. Kerrankin onni potkaisi JM:ää kunnon kiertopotkulla ja suoraan ohimoon. Anssi toi heti ekoista treeneistä lähtien uskottavuutta ja jatkuvuuden tunnetta jo hyvin käyntiin lähteneelle pumpulle.

JM teki tammikuun lopulla sopimukseen helv... eikun Mankkaalla sijaitsevasta treenikämpästä ja sopimus kesti sitten lähes ennätykselliset kuusi (6!!!) päivää...!!! Lyhyestä virsi kaunis, home ei paranna soundia eikä juuri mitään muutakaan. Se siitä siis...

Näillä näppäimillä JM teki myös ensimmäisen "suuren" välinehankintansa, kun rahaa pistettiin haisemaan oikein urakalla. Kertaheitolla hommattiin keikkavalmis PA-setti, zubehör-keissiä ym. Kamat lojuivat sitten muutaman päivän Turren duunissa, kunnes....

Kuin sattumalta JM löysi uuden treeniksen pelottavan kivuttomasti. Kamat saatiin roudata sisään jo pari viikkoa ennen vuokrasopimuksen alkamista. Eri reilua vuokraemännältä!!

JM kiskaisi (toistaiseksi) viimeiset treenit Sound Mindissa ja haluaakin kiittää paikan henkilökuntaa saumattomasta yhteistyöstä ja joustavuudesta kaiken sen suhteen missä me keksimme heidän rajoja kokeilla. KIITOS!!

Ottaen huomioon, että JM:llä oli vuokrasopimus Sound Mindiin vielä helmikuun ajan voimassa, niin käytännössä JM:llä oli helmikuussa kolme eri treenistä, mikä sekin on ennätys mitä ei koskaan haluta rikkoa...

JM palkitsee itsensä helmikuun viimeisenä perjantaina saunaillalla ja tukevalla huma... hauskanpidolla. Jos bändistä ei kuulu mitään vähään aikaan niin olemme muuttuneet vesinokkaeläimiksi ja siirtyneet Korkeasaareen housebändiksi.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kotisivuja, The pikkujouluja ja kaikenlaista sekoilua

Julkaistaan Myöhemmin on onnistunut pitämään itsensä hyvin kiireisenä. Bändin FB-sivu julkaistiin jokin aika sitten pienenä maistiaisena tulevasta kotisivusta. Hyvä että julkaistiin.

Kun JM:n kotisivut http://www.julkaistaanmyohemmin.com/ päästettiin koko kansan tietoisuuteen maanantaina 26.10.2009, oli JM:n FB-sivulla jo satakunta fania. Fani-sana on siitä edullinen, tässä tapauksessa orkesterille, että todellisuudessa tuskin puolet faneista on edes kuulleet tai nähneet koko bändiä, mutta FB ei tarjoa vaihtoehdoksi "ystävä", "tuttu", "hippasen kiinnostunut" tai "mitä täällä myydään?" -titteleitä. JM:llä oli siis zabaut sata fania kun kotisivut julkaistiin. Råck!


 
Kotisivuja väsättiin kaikessa rauhassa, onhan niiden tarkoitus antaa orkesterista mahdollisimman
ammattimainen kuva. Sivujen kimpussa oli puolisen tusinaa eri kokkia ja soppa oli sen mukainen. Lopputulos kuitenkin toimii, orkesterinkin mielestä, riemastuttavan hyvin.

Samana päivänä kun kotisivut julkaistiin, keksi orkesterimme spammata FB-faneja vielä toisella iloisella uutisella. Tämäkin rupesi jo olemaan julkinen salaisuus, eihän tästä voinu olla puhumatta. Keskelle keikkaruuhkaa, JM keksi järjestää faneille ja ystävilleen pikkujoulukeikan. The Pikkujoulut -nimeä kantava massiivinen yhden illan spektaakkeli järjestetään perjantaina joulukuun 18. päivä Ravintola Kantiksen kellarissa.

Seuraavaksi piti lähettää faneille kutsuja. No Facebookhan tekee sen helpoksi. Ainakin näin kuviteltiin... FB antaa mahdollisuuden "Send an Update to Fans". Muuten hyvä, mutta kuinkahan moni edes huomaa saaneensa sen? "Updates" löytyy "Inboxin" auettua, vasemmasta laidasta. Se kertoo jos joku fanittamasi FB-sivu on lähettänyt tiedotteen. Eräs orkesterin fani meinasi ettei "Updatea" ole tullut, mutta ohjeistuksen jälkeen (siis että mistä ne "Updatet" löytyy...) niitä olikin enemmän kuin muutama lukematon odottamassa... Jep!

http://www.facebook.com/pages/Poimurifi/62048527889?ref=nf#/event.php?eid=165758435739&ref=ts

Ei siinä sitten muu auta kun spammata kavereita vähän laajemmin. Jos vaikka joku ryhtyisi faniksikin siitä häiriköinnistä johtuen. Eikä siinä vielä kaikki...


JM päätti myös startata kilpailun faneilleen, missä pyydettiin keksimään jouluaiheinen biisi jonka JM:n kannattaisi soittaa keikalla. Vinkiksi annettiin että ehdottaa kannattaa biisejä, jotka sopii JM:n "tyyliin", mikä se sitten onkaan. Skaba käynnistettiin JM:n FB-sivun keskusteluboxiin, se kun antoi siihen parhaan alustan vastauksineen päivineen. Ja tulihan niitä vastauksia. Joiltakin vähän liikaakin... :P

Mutta mitä mitä??? Keskiviikkoaamuna koko skaba oli pyyhitty pois!?! WTF??? Ongelma on näköjään sama vähän useammallakin. Ei se kauheesti lohduta, mutta onneksi siinä ei mennyt muuta kuin Jannen (joka blokattiin jo maanantaina) ziljoonat ehdotukset. :)


Eihän tässä muu auta kuin pistää skaba alusta pystyyn. Nou hätä! Tässä ohjeet:

Ehdota JM:lle jouluinen biisi esitettäväksi The pikkujouluissa. Vinkiksi: Biisin kannattaa olla JM:n "tyylinen". Palkinnoksi parhaalle ehdottajalle lupaa JM kaksi lippua The Pikkujouluihin. Kilpailu on voimassa 30.11. saakka. Vastaukset pyydetään kommenttina tähän kirjoitukseen tai JM:n kotisivujen "Yhteys" -sivun kautta yksityisenä viestinä. Ilmoitathan meille vähintään koko nimesi, pelkkä "Masa" ei välttämättä sano mitään, eikä s-postiosoitteen laittaminenkaan vaikeuta ilmoittamista mahdollisesta voitosta.

Lippuja The pikkujouluihin voit varata maanantaista 9.11. lähtien JM:n kotisivujen kautta. Ohjeet ilmestyvät  pian etusivulle.

Hyvin menee...

- JM

perjantai 9. lokakuuta 2009

Laivabändin matkassa

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna bändin toinen keikka oli määrä nähdä päivänvalon. Tosin edelleen supistetulla kokoonpanolla eli edelliskerrasta tuttu kolmikko (Andy/Jake/Turre jälleen seremoniamestareina. Illan aikana lavalla kuitenkin kävi esiintymässä kaikkiaan viisi jäsenistä - ei huonosti. Solistimme Tiina täytti pyöreitä vuosia ja olimme tulleet juhlistamaan sitä live-musiikilla.

Iltapäivä alkoi tottakai roudauksella. Miki (The Bassist) valjasti roudinkikäyttöön itsensä lisäksi pakun, josta muodostui yhdistetty keikkabussi sekä bändin backstage/sikailukarsina. Tapahtumapaikkana toimi Ravintolalaiva Wäiski Hakaniemen rannassa. Mr. Juza (@ http://www.funkysound.net/) raahasi paikalle äänentoisto- ja valolaitteiston, ja parin tunnin urakan jälkeen stage oli tekniikan osalta miltei valmis.

Andy, Jake, Miki ja Turre vetäytyivät tässä vaiheessa kehittelemään sotasuunnitelmia iltaa varten. Mitä lavalta vielä puuttui? No, tietenkin taustalakana! Valmistukseen oli käytössä perustarvikkeet: valkea lakana, pullo mustaa spraytä ja tulostin. Muutahan ei tarvitakaan.












Siinäpä se, job well done. Tai ainakin sinnepäin... Ei muuta kun lakana kainaloon ja paluu Wäiskille valmistautumaan.

Pimeys, myrsky ja mylväys

Iltaa kohden aamupäivän auringonpaiste loppui kuin seinään ja vaihtui syysmyrskyksi. Ei tässä kuitenkaan oltu avomerellä seilaamassa, joten ei huolta. Väki aloitteli juhlintaa Wäiskin uumenissa ja bändi +crew piti sillä aikaa omaa kivaa bäkkärillä (eli pihalla pakettiautossa) muutamien järjestäjän esiintyjille suomien mökäöljyputelien ja reissukitaran kanssa. Meininki oli katossa vaikkei katon alla mahtunut edes seisomaan.



Sitten oli juhlaillan ohjelmassa aika JM:n astua kehiin, ja Mikin miksauspöydän taakse valvomaan että ämyreistä kuuluu mitä pitääkin (bändihän ei toki ikinä itse ole siitä missään vastuussa). Ei muuta kuin rallit pauhaamaan. Ensimmäisen setin bändi hoiti keskenään, mutta illan toisen setin aikana päivänsankari Tiina astui tekemään ensiesiintymisensä JM:n riveissä. Asia pidettiin yleisölle yllätyksenä setin alkuun asti, ja tästä muodostuikin varmasti illan yksi ehdottomista kohokohdista. Tiinan vahvistaman osuuden jälkeen muu bändi jaksoi painaa vielä useamman biisin verran, ja pääsipä Mikikin avaamaan oman JM-uransa bäkkärillä hetki ennen keikkaa sovitussa bonaribiisissä.


Loppuyön roudaukset vielä haltuun ja siinäpä se. Illasta ja bileistä jäi kaikille osapuolille onnistunut fiilis, ja lisäksi paljon ideoita miten ensi kerralla saadaan aikaan vieläkin parempi show. Sitä odotellessa... rock out.

-JM


torstai 24. syyskuuta 2009

Niin siis mikä Julkaistaan Myöhemmin?

Luet tässä juhlallista (?!?) kirjoitusta, joka myös "Julkaistaan Myöhemmin", sillä tätä kirjoittaessa kotisivujakaan ei olla vielä julkaistu. :) Jatkossa orkesteriin viitataan lyhenteellä "JM" kirjoittajan laiskuudesta johtuen.

Koko orkesteri sai alkunsa Turren ollessa suhteellisen pettynyt Suomi-rock coverpumppujen tarjontaan, tai jotain sinne päin. Perheelle julistettu "minä perustan nyt bändin!!" ei saanut erityisen innostunutta vastakaikua. Suurin tunteenpurkaus taisi olla "mhmm". Siitä se ajatus sitten (kuitenkin) lähti...

Kauan ei Turre toiminut yhden miehen orkesterina kun Jake asteli sisään, jo legendaariseksi "haastispaikaksi" muodostuneelle Puksun ABC:lle. Bändin jäsenmäärä siis tuplaantui pari päivää perustamisen jälkeen. Huisia!!!

JM:n ensiesiintyminen tapahtui yksityistilaisuudessa heinäkuun lopulla. Basistiksi keikalle saatiin Turren pitkäaikainen soittokaveri Andy, joka lupautui tulevillekin akustisille keikoille ja aina vuoden loppuun saakka. Tiina treenasi bändin kanssa jo ennen bileitä, mutta joutui passaamaan ne matkan takia. Hänen debyytti JM'n kanssa on siis vielä edessä.

















Matkalla nykyiseen ja toivottavasti lopulliseen (olipas dramaattinen sana) muotoonsa, JM:ssä kävi fiilistelemässä värikäs joukko hemuleita joiden taustat ja kokemus vaihteli kuin lomasää. Nykyinen kokoonpano muodostui syyskuun aikana kun Aiju (kosk.), Antti (rummut) ja Miki (basso) ottivat paikkansa.

JM etenee vielä toistaiseksi Suomi-rock covertaivaalla tutkan alla ja valmistelee rauhassa "sitä isoa juttua". Kohta jysähtää!!!


-JM